II Barum
sprint Vilppulassa 18.2.2000
Tiimimme starttasi kotikisaan
täydessä miesvahvuudessa: Jukka kaasutteli junnuissa ja
Matti taas liukasteli nuorissa.
Nuoret ajoivat ennen
junnuja ja Matti pääsi ekalle lenkilleen ennen Jukkaa.
Matti lähti ekalle lenkille testaamaan rataa ja kierros meni
muuten hyvin, mutta Matti lipesi toiseksi viimeisessä mutkassa
metsähallituksen puolelle. Tästä tilanteesta selvittiin
säikähdyksellä, eikä auto vaurioitunut. Matti
kommentoi: "Tuli suhteellisen hyvin siihen asti, mutta siinä
mutkassa oli jo joku muukin nojannut ja penkkaan oli tullut reikä,
joten meikäläinen laski penkasta läpi pellolle/ojaan".
Jukka odotteli jo lähdössä, kun Matti saapui lumisella
autolla. Isompia vaurioita ei ollut ja Jukka pääsi ekalle
lenkilleen.
Tauolla alkoi ankara
remontti: Escortista säädettiin ojauskulmat ja isompia
ruttuja oiottiin sekä tietenkin enimmät lumet kaivettiin
syylärin välistä pois. Toiselle kiekalle lähdettiin
sitten vähän rauhallisemmin, mutta lujaa yritetään
silti mennä. Matti päräytti tallin väliseen
kisaan pohjat ollen samalla nuorissa kolmas. Kommentti: "Niin
lujaa mentiin kun uskallettiin, mutta tuli nosteltua muutamassa
kohtaa turhaan". Jukka lähti toiselle lenkille varmoissa
mietteissä: "Perhana nyt näytetään"
Jukka ei pärjännyt tällä kertaa tallin välisessä,
mutta oli silti hienosti luokkansa seitsemäs.
Rata oli aika paha, sillä
se vaati tarkkuutta. Ja koska radalla oli pahoja routaheittoja,
ne koituivat joidenkin kohtaloksi. Muuten kisa oli aika hyvä
ja tapahtumia riitti. Viikon päästä mennään
lujaa toivon mukaan Vähässäkyrössä.
T: Lahtinen Racing tiedoittaja