Uuraisten
sähkötyö sprint 22.7.2000
Uuraisten kisaan lähdettiin
mielenkiintoisissa asetelmissa molempien
kuljettajien janotessa sijoituksia ja auton ollessa parempi kuin
aikoihin. Tiimimme koostui kuljettajien lisäksi serkustamme
Paavosta, jonka vastuulla oli kaluston huolto ja virittely.
Petäjäveden
tasolla alkanut armoton vesisade ei hellittänyt vielä
kilpailupaikalle saavuttaessa ja sää näyttelikin
tässä kisassa suurta osaa.
Ei tosin ollut kovin
kaukana, ettemme olisi jättäneet kisaa kokonaan väliin
sillä laittoman muovisen jauhesammuttimen kiinnikkeen takia
meidät oltiin sulkea kilpailusta. Erään katsastusmiehen
ansiollinen toiminta paikallisessa askarteluverstaassa poiki hänelle
sievoisen kasan pimeää rahaa papan kaupitellessa metallilenkkuja
kiskurihintaan kilpailijoille. Toivotamme herralle onnea bisneksiensä
kanssa.
Itse kisa oli yhtä
tuskaa. Matti hukkasi kaatosateessa pyyhkijän varsineen tien
penkalle ja ajoi pätkän lähes sokkona läpi.
"Mietipä omalle kohalles", sanoi Matti haastattelua
kyseltäessä.
Kisa keskeytettiin ulosajojen
vuoksi n. tunniksi ja Jukka pääsi starttaamaan nopealle
radalle auringon pilkistäessä pilvien välistä.
Rata oli kuitenkin varsin pehmeä sateen jäljiltä
ja mahtavat spoorit hidastivat ajoa. "En viitsinyt rikkoa autoa
enkä itseäni, olisi varmasti lähtenyt hanskasta jos
olisin ajanut nopeammin. Yksi liputuskin tuli matkalla", kommentoi
Jukka.
Molempien kuskien ajat
painuivat 3.25:n nurkille ja tunnelma oli matalalla kun kahlasimme
nilkkoja myöten paskassa keräämään kamppeita
varikolta kisan keskeydyttyä kokonaan ekan kiekan jälkeen.
Surkuhupaisaa oli myös se, että koko varikkoalueella liikkumaan
pääsivät vain neliveto traktorit ja meidän vanha
kunnon BJ:mme. Hinasimme siinä sitten kymmenkunta autoa ja
traileria pois pellolta aikamme kuluksi. (Emme olisi kuitenkaan
paljon nopeammin päässeet lähtemään, niin
pirullisen nerokkaasti kaikki liikenne pakotettiin kulkemaan yhtä
kärrypolkua pitkin)
Lopulta kun saimme Eskon
trailerille, olimme koko tiimi kuin mutapainijoukkue. Poikkesimme
paikallisessa noutamassa vähän virvokkeita ja lähdimme
kotiin saunomaan. Sen pituinen se.
T: Lahtinen Racing tiedoittaja