Saarijärvi sprint 12.03.2000

Lahtinen Racing saapui pienen etsiskelyn jälkeen Saarijärven sprint-kisan kilpailupaikalle. Rataan tutustuminen jäi hieman puolitiehen ja se kostautui itse kilpailussa.

Nuoret ajoivat ennen junnuja ja Matti pääsi ekalle lenkilleen ennen Jukkaa. Matti lähti ekalle lenkille testaamaan rataa ja kierros meni muuten hyvin, mutta Matti lipesi  viimeisessä mutkassa ja spinnasi yleisön hurratessa. Tästä tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, eikä auto vaurioitunut. Matti kommentoi: "Tuli suhteellisen hyvin siihen asti, mutta siinä mutkassa otin liian ahneesti sisään ja Esko pääsi haukkaamaan". Jukka odotteli jo lähdössä, kun Matti saapui ja vaihto tehtiin ns. lennossa. Jukka ei ehtinyt omalle numerolleen lähtöön, mutta pikku selittelyn jälkeen pääsi vetäisemään ekan lenkin. "Meni yksi jarrutus pitkäksi, muuten ihan kohtuullisesti", kommentoi Jukka eka kierrostaan.

Toisen kierroksen Matti otti varmasti ja virheittä ollen lopputuloksissa nuorten kolmonen. "Raaka rata. Yksi nuorista oli kaatanut aika hurjasti", sanoi Matti. Jukan 2. kierros meni puihin kun hän vetäisi penkalle. "Oli aika kova vauhti ja yritin pitää auton pystyssä. Onneksi ei kaatunut.", Jukka selvitti harmitellen.

Rata oli aika paha, sillä se vaati tarkkuutta. Ja koska radalla oli pahoja routaheittoja, ne koituivat joidenkin kohtaloksi. Rata oli myös todella nopea. Muuten kisa oli aika hyvä ja tapahtumia riitti. Viikon päästä mennään lujaa Keuruulla.

T: Lahtinen Racing tiedoittaja

 
Copyright © Lahtinen Racing
Hietarannantie 4 35700 Vilppula
+358-50-551 22 90