Suopunki Ralli Rovaniemellä 25.3.2006

Lahtinen Racing lähti rovaniemelle edellisviikonlopun ulosajosta sisuuntuneena. Autoon saatiin hankittua 16” Michelinit joita oli tarkoitus testata tositoimissa. Jukka joutui jättämään kisaviikonlopun väliin ja vierellä ”löylynheittäjänä” toimi Timo Leppänen.

Reitille lähdettin toiveekkaana, sillä edellisviikolla ajettu lyhyt rengastesti osoitti pidon olevan nyt parempi kuin koskaan. Ykkösellä ensimmäiset mutkat menivät surkeasti leppäsen komenttina: ”tais olla kuskilla liikaa höyryjä vielä siinä vaiheessa”. Sen jälkeen ajo maistui eri malliin ja pätkä tuli hyvin. Pätkän ainoa hyppy oli merkitty huonosti, sillä etumerkki näkyi, mutta huomiota ei ja tie lähti aivan alta. Matin kommetti: ”perhana pumppasin vähän ennen hyppyä ja koska hyppyä ei kuulunut jatkoin täysillä yli onneksi ei rikottu autoa”.

Ykkösen huollossa saatiin autoon kisa-aika, sillä sekuntaattori sanoi sopimuksen irti juuri ennen lähtöä ja jouduttiin lähtemään pätkälle rannekellolla. Huoltomiehistöstä löytyi onneksi koulutettu kelloseppä, jolle tämän tyyppinen ongelma oli lasten leikkiä.

Kakkosen lähdössä huomasimme auton savuttavan aikalailla ja käynnin olevan vaikeaa. Pätkälle päästyämme auto pelasi kuitenkin kaasu pohjassa ja pääsimme maaliin ilman huolia. Kolmosella auto pelasi onneksi aivan eri lailla.

Kolmonen oli kisan pisin pätkä ja siellä oli luvassa rarkaisuja. Leppäsen kypäräpuhelin ei toiminut mikin johdon vaurioitumisen johdosta. Matti veteli sitten perstuntumalla ja huimaa kyytiä lapintiet tarjosivatkin. Kolmosen loppupäässä kanssakilpailija saatiin kiinni ja auton kytkin alkoi luistaa. Leppänen kommentoi: ”perhana hyvin tuli oltiin nejänsiä”. Matti oli myös tyytyväinen ”perhana kun autosta loppuu kulku tultiin vaihtovaloa vasten varmaan 2km”.

Neloselle lähtiessä tilanne oli kireä ja oltiin samalla ajalla toisen kilpailijan kanssa. Nelonen tuli kohtalaisen hyvin ilman riskiä. Tie oli tosi huonoa paikoin, koska se oli sama pätkä kuin ykkönen, mutta väärään suuntaan. Lopputuloksissa luokan 5. ja yleiskilpailun 6. Kotiin vietäväksi oli taas pari munakuppia mieheen.

T: Lahtinen Racing tiedottaja

 
Copyright © Lahtinen Racing
Hietarannantie 4 35700 Vilppula
+358-50-551 22 90