XXXIII Riihimäki Ralli Riihimäellä 7.1.2006

Lahtinen Racing rallivuosi -06 käynnistettiin Riihimäen torilta klo 15:44 kun oranssi paholainen rullasi lähtölavalta. Haastattelijan kysymykseen "monesko kisa menossa?" Matti kuittasi "ensimmäinen tänä vuonna".

Ensimmäinen ek oli lyhyehkö ja se mentiin miettiessä tuliko kaikki säädettävän etupään linkut varmasti tiukattua säädön jälkeen. Toisella pätkällä oli kohtuullisesti tapahtumia kun autoja oli mennyt peltoaukean mutkissa paljon pihalle. Kolmosesta päällimmäisenä mieleen tulee tiukassa mutkassa ollut maali, jossa olisi ollut mahdollisuus vaikka mihin. Huollosta lähtiessä startti meinasi tehdä tepposet ja koko kisa kärsittiinkin starttivaikeuksista.

Pätkille 4 ja 5 mentäessä katsojia vaikutti olevan todella runsaasti liikkeellä. Yli 17 km:n nelospätkällä heitä ei kuitenkaan juurikaan näkynyt. Viitosen jälkeen huolto oli maalin jälkeen vastassa, ja koska suurempia ongelmia ei ollut matka jatkui kutosen at:lle. Siellä eräs kilpakumppani meinasi peruuttaa pysäköidystä autosta keulan kasaan, mutta nopea toiminta esti moisen sabotaasin. Kutonen meni normaalisti, mutta seiskalla ysikympissä auto sammui ja startti ei tietenkään toiminut. Onneksi katsojia oli paikalla ja auto saatiin käyntiin.

Viimeisellä kasipätkällä tultiin sitten vielä mitä päästiin ja maaliin ajettiin noutamaan luokan IV-pytty (siis yksi pytty, koska palkinnot loppuivat kesken karttureilta). Kaiken kaikkiaan ralli meni kohtuullisesti kritiikkiä ehkä eniten 10-15 sekuntia ennen starttia autoon pyrkivistä lähettäjistä, joiden mukaan liperit eivät ajopuvussa olleet palvelusohjesäännön mukaisesti ojennuksessa, ja katsojien tielle asettamasta _tyhjästä_ viinapullosta (olisi ollut edes täysi niin olisi otettu matkaan kulj. huom.)

T: Lahtinen Racing tiedottaja

 
Copyright © Lahtinen Racing
Hietarannantie 4 35700 Vilppula
+358-50-551 22 90