Marcello sprint Lopella 6.2.2000
 

Lopelle Lahtinen racing lähti haastamaan ainoastaan nuorten luokan kuskeja, sillä vain Matti oli ajamassa.

Rata oli aika hyvä sillä sitä oli jäädytetty ja pohja oli saatu hyvään kuntoon. Rata oli myös monipuolinen koska siinä oli muutamia ysikymppejä ja pari talon pihaa, joissa joutui ajamaan varman päälle. Mutta kyllä siellä oli myös leveää tietä, jossa sai mennä 4:lla niin lujaa kuin uskalsi. Radassa oli hyvää se, että se ei ollut ainoastaan tietä vaan siinä oli myös pätkä peltoa. Myös kapeassa ja jäisessä rännissä ajo oli haastavaa, joten rata oli hyvin monipuolinen ja tarjosi mielenkiintoisen kisan.

Matti lähti eka kiekalle kokeilemaan pitoa ja auton käyttäytymistä. Hän kertoi sen menneen muuten hyvin, mutta yhdessä kohdassa Masa joutui nostamaan aika paljon liputuksen johdosta. Yksi paha vaihdemissi kierroksella kuitenkin tapahtui. Matti kommentoi mokaa: "No perhana ku ei löytynyt vaihetta silmään yhden ysikympin
jälkeen luulin jo laatikon sanoneen sopimuksen irti mutta sain jotenkin 2:n silmään ja matka jatkui."

Toiselle kierrokselle lähdettiin sitten hullunkiilto silmissä. Tallipäälikkö määräsi, että turhia ei nostella. Matin täytyi kuitenkin vähän varoa auton käyttäytymistä, koska alusta ei ole kaikkein mieluisin auton puskiessa, koska perä on korkeammalla kuin kesällä isompien piikipyörien takia. Toinen kiekka meni muuten hyvin,
mutta yksi ysikymppi oli mennä pitkäksi. Muuten kierros oli aika hyvä. Matti kommentoi: "lujempaa olisi voinut tulla, mutta nopeampaa oli pysyä spooreissa, koska niissä oli pitoa eniten. Jos yritti tulla mutkaan oikein kunnolla niin auton perä hyppäsi aina pehmeälle, jossa ei ole kunnon pitoa."

Lopputuloksissa Matti oli kaikesta huolimatta hienosti 17 haastajan joukossa 4:s ja se riitti palkinnoille, sillä 6 parasta palkittiin.

Ensi sunnuntaina ajetaan sitten Vilppulassa jossa yritetään mennä lujaa. Siellä ajavat kummatkin kuskit; Jukka ja Matti.Tule katsomaan tai lähde ajamaan. Nähdään siellä!

T: Lahtinen Racing tiedoittaja

 
Copyright © Lahtinen Racing
Hietarannantie 4 35700 Vilppula
+358-50-551 22 90