Alastaro
sprint 5.2.2000
Alastarossa ajettu sprint
osoittautui Lahtinen Racing tiimille täydelliseksi katastrofiksi.
Molemmat kuskit olivat mukana ja matkaan lähdettiin aikaisin
aamulla. Vielä Alastaron moottoriradalle saavuttaessa tunnelma
oli toiveikas. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua.
Jukan eka kierros junnuissa
meni hukkaan vaihdekepin jäätyä kouraan radan puolivälin
paikkeilla. Loppukierros ajettiin sitten kolmonen pesässä
ja kytkin luistaen ajan ollessa mitä oli. Varakeppiä ei
tietenkään ollut ja etsiessä tuhrautui sen verran
aikaa, että Matti sai unohtaa ensimmäisen lenkkinsä.
Saimme kuitenkin hankittua vaihdekepin Jam
Racingiltä kohtuuhintaan - kiitos siitä heille.
Myös toisen kierroksen
ajoi ensimmäisenä Jukka ja jos eka lenkki oli huono, tämä
oli sitten katastrofaalinen. Yksi spinnaus ja ulosajo tuhosivat
haaveet hyvästä ajasta ja vaihteetkin olivat hukassa.
Aikaa tuhrautui ja seuraavana tullut kilpailija joutui nostelemaan
takana. "Hitto kun en huomannut sitä takana tullutta.
Ensimmäisen kerran meni näin totaalisesti perseelleen
koko kisa", sanoi Jukka.
Matti pääsi
kokeilemaan rataa vielä toisella kierroksellaan. Eipä
onnistunut Masankaan kohottaan tiimiä pohjasakasta; hän
puhalsi kolmonen silmässä penkalle ja matka katkesi. "Katsojat
sanoivat, että taasko sitä samaa autoa saa työntää,
kun Jukka ulkoili samassa kohtaa...", Matti selvitti.
Asteikolla yhdestä
kymmeneen tämä kisa meni 2:n arvoisesti. Jos auto olisi
vielä kaatunut niin sitten olisi soppa ollut valmis. No, jos
huonoja päiviä ei olisi, ei hyvistä jaksaisi iloita.
Tämä on moottoriurheilua. Ensi viikolla Saarijärvelle.
Siihen asti moro.
T: Lahtinen Racing tiedoittaja